Ympärilläni on aina ollut turvaa ja vahvoja naisia. Olen aina uskonut elämään, mutta en ehkä aina itseeni.

Nuorena aikuisena minulla oli vahva tarve miellyttää muita. Etsin itseäni, sitä kuka olen ja mihin kuulun. Olen monessa asiassa rohkea ja heittäytyvä, mutta samalla jokin jarrutti. Ehkä pelko epäonnistumisesta tai siitä, mitä muut ajattelevat.

Yksi asia on kuitenkin ollut polullani aina selkeä: olen halunnut tehdä työtä ihmisten kanssa. Myös ammatit ovat valikoituneet sen mukaan. Se, mihin suuntaan olen kulkenut, ei kuitenkaan ole aina ollut yhtä selvää.

Oma polkuni on ollut mutkitteleva. Epävarmuus ja luottamus omaan itseen ovat nousseet eri vaiheissa uudelleen esiin, ja joitakin asioita olen joutunut prosessoimaan pitkäänkin.

Suurin opettajani on ollut oma lapseni

Hänen kauttaan olen oppinut nauttimaan hetkistä vielä enemmän. Olen oppinut huomaamaan, kuinka herkästi me ihmiset peilaamme toistemme tunnetiloja – ja samalla kuuntelemaan itseäni herkemmin.

En ole ihminen, joka jää pitkäksi aikaa murehtimaan tai vatvomaan asioita. Se ei tarkoita, etteikö elämässä olisi ollut surua, huolia tai vaikeita hetkiä. En myöskään ajattele, että elämä olisi pelkkää ihanaa ja kevyttä.

Polkuni on tuonut eteeni monenlaisia esteitä ja opetuksia. Vaikeissakin tilanteissa yritän nähdä tilanteen yli tai ihmisen käyttäytymisen taakse. Olen ymmärtänyt, että asioihin ja ihmisten toimintaan on yleensä jokin syy – ei pahuus, vaan eletty elämä, kokemukset ja tarinat, jotka vaikuttavat meihin.

Tämä ymmärrys auttaa minua kohtaamaan toisen ihmisen lempeämmin.

Olen myös opetellut sanomaan ei.

Se ei ole aina ollut helppoa, mutta ehkä juuri siinä on ollut yksi tärkeimmistä opeistani: minun ei tarvitse olla kaikkea kaikille.

Oma polku saa näyttää oman näköiseltä

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja heidän elämäntarinoistaan. Se kiinnostus on johdattanut minut sinne, missä olen nyt.

Koen asioita vahvasti kehossa, ja olen iloinen siitä, että omasta työkalupakistani löytyy erilaisia tapoja tukea ihmisten hyvinvointia, palautumista ja voimavarojen löytämistä.

Pitkään ajattelin, että koska olen kosmetologi ja teen myös ohjaus- ja valmennustyötä, minun pitäisi valita jompikumpi.

Mutta eihän sen tarvitse olla niin.

Minun polkuni saa näyttää juuri minun näköiseltäni.

Siksi olen nyt tässä tekemässä niitä asioita, joista aidosti nautin – kohtaamassa ihmisiä, kuuntelemassa, ohjaamassa ja etsimässä yhdessä sitä, mikä voisi auttaa juuri sinua voimaan paremmin.

Ehkä siinä on myös jotain, mitä haluan välittää eteenpäin:

sinunkaan ei tarvitse mahtua valmiiseen muottiin. Oman näköinen elämä saa rakentua pala palalta, omista tarpeistasi ja siitä, mikä sinulle on tärkeää.

Rakkaudella, Katri